perjantai 4. kesäkuuta 2010

poliittisista virkanimityksistä olisi jo aika päästä eroon

Suomi on aika jäyhä maa -
muutokset tapahtuvat hitaasti jos lainkaan -
vaalirahakäytäntö on osoittautunut yhtä laajaksi kuin poliittisten virkojen läänitys -
on omaksuttu tapoja, jotka vain sinnittelevät -
pahinta on, että asianomaiset luulevat voivansa pistää päänsä pensaaseen:
selittelyjä piisaa - toinen toistaan kauempaa haettuja -
totta, on sitä tautia liikeellä - ei olla pekkaa pahimpia - kun muut, niin mekin -

Paavo Väyrynen televisiossa moitti kirkkain silmin lehdistöä: kohusta on kysymys, jossa keskusta on joutunut kohteeksi: puhuja vähättelee itse asiaa -
keskustelu johdatetaan toisaalle -

parasta kuitenkin on ollut, että asiat tulevat kansan tietoon; näkösälle!
Muuten niitä ei olemassa:
Ilmiöille annetaan nimi, ja se on korruptio -
Hämärtäminen ja selittely kuitenkin jatkuu: ministeritasolla on ihmetelty,
missä menee raja, kuinka paljon saa ottaa vastaan tai antaa,
ikään kuin olisi saatu joku uusi asia, johon tulee tutusta ja selvittää -

Vaalirahoituksessa kuten virkojen jaossa pieni ryhmä on kattavasti hoitanut homman -
Suhde johtajien seuraaviin " alaisiin" on kuin suhde " bulvaaniin" Välimiehet hoitavat homman,
joku hoitaa likaisen työn - kiinni joutuessaan johdosta kukaan ei tiedä, eikä muista mitään -
miten yhtäkkiä niin läheiset puoluesihteerit ovat niin kaukana esikunnastaan, puolueen johdosta tai johtajasta?

Poliittiset virkanimitykset ovat mielestäni samaa juurta -
harrastetaan jotain, josta ei voi puhua - kaikki haluavat avoimuutta ja reilua peliä, mutta
se ei vain mene niin -
Loppusuoralla on tiedossa nimi - maan ainoa valtakunnallinen lehti TOTEAA annetut nimet -
received ideas - annetaan annettuina kyseenalaistamatta -
kokoomus nimeää sen ja sen
keskusta nimeää sen ja sen
rkp nimeää sen ja sen
vihreät .......
aivan kuin meneillään olisi ollut vaali, demokraattinen valinta -
vaan lehti kertoo " on sovittu " - mallista itsestään selviönä -

kaiken kaikkiaan tasavallassa itse kansanvallan, demokratian ydin on hämärtynyt -
on monen kerroksen väkeä, on hovia, on vapaaehtoista servituuttia -
toisille annetaan erioikeus ja toiset ottavat sen vastaan ilolla huomenlahjana -

LET US GET POWER BACK TO THE PEOPLE

ei mitään eroa -----
kaikki joilla on valtaa, käyttävät valtakortin niin kuin aina ennen -
" Times they are a 'changing " ei taida pitää paikkaansa - jotain tarttis tehrä -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti