maanantai 7. helmikuuta 2011

ehdokas - odotusten kuva, vain oman itsensä kuva?

Mietin, kun kampanjaihmiset puhuvat:
ketä pitää puhutella, mitä ammattia, ikää ja sukupuolta pitää edustaa:
Miten olla edustava sininen, punainen tai vihreä?

Ajattelin, että vaaleihin, jos ehdokkaaksi pääsen, lähden ihan puhtaasti
ideologisista syistä - edustan siis ryhmää, joka kantaa tiettyä ideologiaa.
se on puolue, joka on nuori, ei vielä virttynyt vanhaan kaavaan -
vallassakin se on ollut vasta tovin - pari hallituskautta -
onko valta ollut hyväksi, mannaa, vai etäännyttänyt
vihreän liikkeen lähtökohdista.
sitä kukin arvioikoon tuloksista käsin - myös siitä näkövinkkelistä, miltä näyttää.
Itse haluan tavallaan palata vihreän liikkeen juuriin -
lähtokohtiin_
demokraattinen rauhanliike,
ympäristöliike_
kuluttamiselle tulee saada rajat -
olemme jo tuhlanneet luonnonvaroja
oman länsimaisen osuutemme -
eikä meillä ole takataskussa
varailmakehää -
miten voivat kolmannen, tai neljännen maan asukkaat?
kärsivätkö he meidän kustannuksella -
matalalla palkalla, sietämättömissä olosuhteissa -
lapset pakkotyössä -
jotta me saamme halpoja tuotteita -
ydinsähköä,
kertakäyttötavaroita,
kännyköitä -
televisioita -
kuluttaa kuluttamisen päälle -

maailmassa riisto jatkuu -
valtiot ovat itsekkäitä -
sovitaan kahden kesken -
verot eivät tulekaan kansallisvaltioiden käyttöön -
ne kiertävät kaukaa verotuksen,
vaan ei rahanpesua -
veroparatiisit houkuttelevat.

kenellä on kuluttajan paratiisi?
kenellä on puhdasta vettä?
kenellä on toimeentulo?
kenen lapsilla on leluja maailman lapsille jakaa?

olemme niin itsekkäitä -
olemme omaan napaan tuijottajia -
kansainvälistä kansalaisvastuuta täytyy
alkaa tosissaan ajatella -

ihmisoikeudet tulevat aina ensin -
mittapuuna kunkin saama kohtelu -
kaikki syntyvät tasa-arvoisina -
mutta tulevat eriarvoiseksi -
kuilu vai kasvaa -
riisto jatkuu -
have lots -
have nots -
rikkaat ja köyhät -
monen kerroksen väkeä -
ja meidän itsekkyys -
ei kestä luonto -
ei parane onnen perässä juoksu -
onni on lähellä -se tulee pienestä -
ei tavarasta -
ei kaukomatkoista -

on aika alkaa ajatella -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti