torstai 29. huhtikuuta 2010

Vihreän Uudenmaan ehdokas eduskuntavaaleihin 2011

Teemat ja niiden osa -alueet

Mitä edustan ?

Merva Mikkola on radikaalimmasta päästä, mennään vihreän liikkeen alkuihin ja juuriin,
tarkastellaan sitä, miksi lähdettiin liikkeelle, mitä se merkitsee nyt - ja tulevaisuudessa -
pitkät linjat ja ajankohtaiset tarttumapinnat -

Käydessäni läpi toukokuun 2010 puolukokouksen poliittista paperia, totean, että se, mitä puolustan - oikeudenmukaisuutta, reilua peliä, ihmisten kunnioittamista
on myös puolueen ohjelman ydintä -
Entä mitä vastustan - sekin on siellä, melkein : ydinvoiman vastustaminen
Ahneutta vastustan, lisävauraus ei lisää onnellisuutta, ei -materiaalinen rikkaus on suomalaiselle luontaista:

On myös poliittista ahneutta, valtaa keskitetään harvoille, vastustan virkojen poliittisia läänityksiä. Siitä Espoonlahden vihreät lausuivat huolestuneisuutensa viime vuoden puoluekokouksessa. Ei edennyt. Valta on vaarallista, vihreillekin, näemmä.

Suomalaiset perusarvot ovat vihreitäkin arvoja - läheinen luontosuhde, yksinkertainen elämäntapa -suoruus ja avoimuus kanssakäymisessä.

Pääteemani jakaantuvat ainakin kahteen osaan :

I

Luonnon monimuotoisuus

Vanhat metsät - alkaen Kuusamosta, Etelä - Suomen lehdot, kedot ja niityt ovat tärkeitä;
vedet, purot, lähteet. Olin mukana 1995 Linkolan metsämarssilla Pohjois -Euroopassa ja Brittein saarilla ja vetosimme painotaloihin, että eivät käyttäisi paperia, joka on peräisin meidän vanhoista metsistämme. Nyt tilanne on lähes hallussa, sanoma meni perille, vaikka tuntui toivottomalta ja meidät leimattiin isänmaan pettureiksi. Eikö tämä äitimaamme ole yhteinen, jaettavissa? Huolet ja ilot?
Rannikolla asujana ei voi ohittaa Itämeren suojelua - Maatalouden päästöjä seurataan tiukemmin, valuma -alueet merkitään. Ilkka Herlinin liikkeellelähtöä arvostan.
Omintakeinen, mutta konkreettinen toimintatapa, yllättävä ja estää Itämeren tilanteen pahenemista.
Pietarin kanalat ja jätevedenpuhdistamot että öljylauttojen aihettamat riskit ovat myös meidän asia.

Toimintatavalla on väliä!!!
Vahva perusta ruohonjuuritasolla, hallinnon ja kansalaisten tasolla varmistaa demokratian toimivuuden.
Edustuksellisen demokratian tulee toimia laajalla rintamalla ,
niin että valta hajautuu riittävästi -
Hallinnon ja politiikan kuitenkin usein keskittyessä samoihin käsiin tarvitaan aina vastademokratiaa, kriittistä puhetta ja toimia:
se tarkoittaa yksikertaisesti vuoropuhelua, jossa
kansalaiset tarkkailevat ja valvovat systeemiä
vahvalla kansalaisotteella -

Ollaan vireitä, valppaita ja hereillä !


II

SOSIAALINEN OIKEUDENMUKAISUUS -

reilu talous ja kauppa -
sillä vähennetään köyhyyttä
eriarvoisuuden kasvua -
Tuloerojen kasvu on huono merkki!

Huolenpito - hyvinvointivaltio:
jossa kukaan ei ole oman onnensa seppä -
sen sijaan haluamme olla
oman elämämme
käsikirjoittajia -
osaamme, tiedämme ja toimimme -
itsemääräämisoikeudesta
ja kunniallisesta kohtelusta pidämme kiinni -


Kriittinen tieto, kriittinen kasvatus lisää tietoisuutta!
- kasvun rajallisuuteen on korkea aika havahtua -
eihän tämä meno ei voi jatkua -
kuinka terveellistä olikaan, kun lentokonet vaikenevit vähäksi aikaa -

oli pakko löytää toisia tapoja:
hidasliike tuli kuin itsestään -


On aika kohtuullistaa tämä kulutuksen kasvu -
emme tarvitse energiaa taloudellisen kasvun nopeuttamiseen, vaan
hiilijalanjäljen hidastamiseen -

tarpeeksi on tarpeeksi ENOUGH IS ENOUGH
maailman hyvät, luonnonvarat ja osaaminen
tulee jakaa - on meidän vuoro jakaa - oppia muilta kansoilta -
tänne tulijoilta -

Suomi, vaikka ei ollutkaan siirtomaavalta, yhä riistää kehitysmaita -
metsätalouden kautta, niin Etelä -Amerikassa kuin idässä, Venäjällä, Aasiassa -
Suomi riistää edelleen kansoja kaupan kautta - tarvitsemme reilua kauppaa, jotta perheet saavat elantonsa, voivat pienviljellä, kuulua yhteisiin osuuskuntiin --

Lapset tarvitsevat koulua: miljoonat lapset maailmalla tekevät raskasta työtä, ovat lapsisotilaita, miljoonat naiset ovat kauppatavaraa ja työjuhtia -
Lapsiorjuus tulee poistaa. Jokainen lapsi tarvitsee turvaa, suojaa:
Jokainen tarvitsee koulutusta, puhdasta vettä. ruokaa - terveyttä -
Naisten aseman nousun myötä myös väestön määrä laskee -
Tuemme Naisten Pankkia ja yrittäjyyttä.

Suomen Attacissa toimiessani olen huomannut, että verot kuuluvat kansallisvaltioihin:
josta tulotkin tulevat- köyhyyden voi puolittaa - rahaa riittää, ruokaa riittää -
Tarvitsemme erimuotoisten varainsiirtoveromallien selvittämistä:

Merkel, Sarkozy ja Obama ovat vaatineet pankkien avaamaan salaisuutensa: näin on jo tapahtunut Lontoossa, Luxemburgissa ja Liechensteinissa- Paljon on vielä pimeätä rahavirtaa, joka virtaa tuntemattomaan, palaa pestynä eikä alkuperästä ole tietoa. Näitä voivat olla johdannaiset, ovat hedge - rahastot. Espoon kaupunki on pitänyt niitä tavoiteltavina .
Tästä minulla on meneillään valtuustokysymys.
Wall Streetin hillitön meno vaatii läpivalaisua ja poliittista ohjausta.

Omassa maassamme hyvinvointivaltio on vielä olemassa, Odysseyksen harharetket yksityistämisen tielle on tunnistettu. Järkeily ulkoistettujen ostopalveluiden säästöistä on osoittautunut harhaiseksi. Toimijoita toki saa olla muitakin, monopolit eivät ole hyvästä. mutta valvonta omissa käsissämme toimii parhaiten ja samalla voimme varmistaa kansalaisten saaman tasa-arvoisen kohtelun.

Pääkaupunkiseudun ahtaaminen ei saa olla itsetarkoitus -

On luonnollista, että pääkaupunkiseutu kerää väestöä enemmän kuin muualle maahan, mutta koko maata tulee samalla kehittää. Yliopistot ovat tärkeitä henkisiä ja kulttuurisia keskuksia.
Missä yliopisto, siellä vireyttä. Talous ja kulttuuri tarvitsee toisiaan.

Meillä on varaa olla hyödyntämättä jokaista metsää tai kallion kukkulaa- luonnonsuojelu on myös maiseman vaalimista - kaupunkiluonto on meille kaikille tärkeä, lähellä kulkea ja tutustua. On hyvä pitää kuitenkin koko maa asuttuna: rakentaminen on myös eroosion vakava muoto: pääkaupungin luonnolla on myös sietokykynsä.

Talousfilosofinen, arvoista lähtevä tarkastelu on edessä:
länsimaat ovat jo käyttäneet korttinsa, me emme tarvitse lisää
eikä meillä ei ole maailmanlaajuista mandaattia, -
" me tarvitsemme lisää ydinvoimaa" kuka tarvitsee, kuka puhuu?

Ydinvoima on kaikessa kyseenalaista:
-----------------------------------------
talouslaskelmat eikä edes hiilitase riitä puolustukseksi.
Kuka sitä ajaa? Selvästi vahvempi dominoi heikompaa.
Ne, joilla ei ole varaa tai voimaa vastustaa, ovat ensimmäisiä uhreja:
Ihmisoikeuksien polkemisesta ei puhuta, sillä mielestäni ydinvoima ei läpäise
ihmisoikeuksien seulaa missään käyttövaiheessa.
Lisäksi yhteydet asevarusteluun vaietaan niin ikään - onnettomuusriski ja terveysriski ovat olemassa aivan kuten ennen - kuka näki tv- ohjelman Kiovasta, jossa näytettiin karmeat säteilyonnettomuuden aiheuttamat sikiöepämuodostumat: sairastuvauus kulkee monen sukupolven taakse.


Onko kansalaisyhteiskunta vielä voimassa?
käsitettä Suomessa ei viljellä kovinkaan ahkerasti.
Välillä kysynkin, elämmekö tasavallassa, kun on merkkejä kuningaskunnasta, jäänteitä feodaalilaitoksesta: vapaat ihmiset toimivat, kuin olisivat ikeessä:

maailmalla käytetään yleisesti termiä CITIZEN; GOOD CITIZEN, EMPOWERMENT -
kansalainen voi olla maailmankansalainen, global citizen - ajatellaan vaikka finanssikriisiä -
ei ole kansallisia rajoja - politiikan piiri on jo laajentunut, puhumattakaan netistä .

Minna Koskinen väitteli tuossa talvella aiheesta NUORET YMPÄRISTÖKANSALAISINA!
meidänkin tulisi alkaa harjoittaa kansalaiskasvatusta, yhteiskuntaoppia, kuten ennen kansakoulussa. Kansalaiskoulu taisi olla erään kouluasteen nimi jopa: Nimestä tulee neutraali, merkitys katoaa, vaikka tarve ei ole häviä.
Emme ole vain persoonia, henkilöitä, emmekä kuluttajia, olemme kansalaisia ja sen on mahtava rooli ja arvokas tehtävä. Pierre Rosvallon sanoo, että kansalainen on yhtäaikaa pääosassa oleva tähti ja järjestelmää, instituutiota valvoja kansalainen, MANDAATTI ON LOISTAVA!

Kansalaisyhteiskuntaa on pakko kovistella liikkeelle-
sillä emme ole sivustakatsojia - emme siihen suostu -
otamme koko ajan kantaa, mutta johonkin se liikkeellelähtö sitten jähmettyy:
ladies and gentlemen - anarkiaa, kritiikkiä, nuoret, miehet ja naiset!

Katsokaamme, että sukupuolivähemmistöt saavat myös
tasavertaiset oikeudet ja kohtelun -
maallisessa ja kirkollisessa -
on aika valita naispiispa maahan -

kansanedustaja ei edusta vain itseään, vaan on nimensä veroisessa tehtävässä-

UPDATE 5.5. 2010

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti