Vanhemmat kasvatuspaineissa - hs. 4.7. ja Mirva Elomaan mielipide hs. 7.7.
Naureskelin nuorempana ja totesin, että paras kasvattaja on se, jolla ei ole omia lapsia.
Nyt omat ovat aikuisia ja mietin isovanhempana, että läpäisisinköhän koetta, jos sellainen laitettaisiin? Niin vaikeaa ja vaativaa näyttää vanhemmuus nykyään olevan.
Vaikka elämme aineellisessa runsaudessa ja sosiaalivaltiossa, elämä ei ole tullut helpommaksi.
Miksi? Onko liikaa tarjolla? Onko liikaa vaihtoehtoja? Onko liikaa paineita, kilpailua, vertailua?
Jos vanhempi tyytyy vähempään, pitääkö lapsen saada kaikki tarpeet tyydytetyksi?
Miten löytää kultaisen keskitien - ei liikaa paapomista, eikä pettymyksestä toiseen ajautumista+
Odotukset kuitenkin ovat - ne ovat elämänmittaiset -
Entä tavaramaailma? Koko tämä kulutuskansalaisen rooli? Mekö pidämme kuluttamalla tämän yhteiskunnan pyörät pyörimässä? Siinäkö ohje ja malli? Saako laman aikana sanoa: " Älä osta mitään"
60 - luvun Kuusen sosiaalipolitiikka hurrasi kuluttamista ja itsekin ajattelen, että synnytän onnellisia kuluttajia tähän maailmaan, ainakin lähes.
Länsimainen yhteiskunta on nyt kuitenkin kuluttanut jo moneen kertaan osuutensa tällä maapallolla.
On muiden vuoro. Emme olleet siirtomaavalta, mutta hyvin me siivellä jatkoimme sitä, mihin siirtomaavallat olivat maapallon kulutus -ja käyttörakenteet saattaneet.
Ennen ei ollut marketteja vaan nimi oli " siirtomaatavarakauppa "
Miten vähentää kulutuskasvua ja silti kuluttaa, ainakin perustarpeisiin tarvittavat tavarat ja palvelut?
Miten kuluttaa niin, että se ei lisäisi kärsimystä muualla maailmassa: lapsityövoiman käyttöä, terveysriskejä, ympäristön huonontumista?
Vastuullinen kulutus tuli kuvaan 80 - luvulla. Kestävän kehityksen termi 1986 Costa Rican kokouksessa. Monimuotoisuus vasta 90 -luvulla.
Saamme uusia käsitteitä, uusia haasteita, tietoa ja lukuja.
Miten viedä lapsi tämän viidakon läpi, onko se maratooni vai pyhiinvaellus?
Suorituspaineet koulussa ja työelämässä, tehokkuusvaatimukset eivät hellitä.
Emme ole Japanissa ja kuitenkin tämän hyvinvointivaltio " tuottaa " myös pahoinvointia.
Jos itselläni on hidasliike meneillään, sitä en voi tarjota lapselle. Heillä on oma elämä ja täysi vauhti päällä. Lomakin voi olla suorittamista. Mitä voin itse tarjota?
Ehkä lapsenlapsilleni aikaa ja itseni käyttöön: " Use me Well "
Jokainen kaipaa pysähtymistä, rauhoittumista. Tapoja on monia. Joillekin se on istumista, toisella hiljaa askaroimista jonkun harrastuksen kanssa tai pihalla puuhaamista.
Pelit ja liikunta antavat paljon sisältöä. Säännöllisest harrastukset täyttävät viikon.
220 miljoonaa lasta elää köyhyydessä, lapsisotilaita on ainakin 90 miljoonaa.
Lapsien väärinkäyttö, hyväksikäyttö, työhön, orjuuteen, ihmiskauppa kohtelee lasta kuin esinettä, välinettä.
Lapsi on itseisarvo. Oikeuksista puhuttaessa kukaan ei kyseenalaista lapsen oikeuksia.
Ne ovat Yk : n julistuksessa. Lapsi voi olla myös enemmän, mukana yhteiskunnassa, suunnittelussa, tekijänä ja toimivana. Lapsi tulee kuulluksi ja vakavasti huomioonotetuksi.
Nuoria harjoitetaan hyviksi ympäristökansalaisiksi. Afrikassa lapsia koulutetaan kansalaisiksi. meillä oli ennen koulun oppinaineena yhteiskuntaoppi.
Lasta tulisi varustaa, varustaa olemaan kriittinen kuluttaja, varustaa vastustuskykyyn, jopa pettymysten varalle. Omassa lapsuudessani lasta karaistiin. tämä karaisu oli sellaista hyväntahtoista ja huumorinsekaista kiusottelua, useimmiten tahatonta.
Lapsen oikeus on yksinkertainen. Itsearvoisesti saada olla, olla ja kasvaa omaksi itsekseen, yhdessä muiden kanssa. Eväät voivat olla hyvinkin yksinkertaiset, ilman konstailua, kun sen kerran oivaltaa. Perusturvaa ei korvaa mikään, miten se sitten syntyykin.
Illalla luin latinan lentävien lauseiden kirjaa ja löysin seuraavan:
" Eniten lapsen on saatava kunnioitusta " Juvenalis
Mistä narusta vetää, mitä ajatusmaailmaa toteuttaa vanhemmuudesta?
Meillä on aikamoisen yhtenäinen tämä kulttuuri - missä on eroja, missä yhte
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti